KALAMUSHENKILÖ

EAST←

| Chilling in the Express Train| The magic tunnel of VR

Tagit: itä, juna, musiikki.

(Eka kertani) Oulussa 14.10.11 – 16.10.11

Lähdin siis pian syntymäpäivieni jäljestä Ouluun, matkaseuranani Jun Viekas (ja viinapullo), matkavakuutuksenani mukanani vain vanhentunut opiskelijakortti… joka sai miut joka kertaa kauhistumaan konnareiden esiintyessä. Vietettiin alkupuolisko matkasti nätisti vaunujen välieteiseen sulloutuneina ja hiuksenhienossa nousuhiprakassa. Kun lopulta päädyttiin matkustamon puolelta vapautuneille paikoille oli Junin juomatapojen (hörppy viinaa, hörppy limsaa) mukainen humala jo hivunnut astetta korkeammaksi. Lopulta kun päästiin Oulun asemalle, hoipertelin silmät sammalissa ja pää pyörällä tähän uuteen ympäristöön. Jun jatkoi matkaansa Rolloon ja minua oli vastassa toinen puutarhajuhlien emännistä, joka tempasi miut pyörän satulaan ja lähti sotkemaan karmeaa kyytiä etiäppäin olettaen minun humalaisen olemukseni A. pysyvän pyörän selässä ominpäin B. kykenevän seuraamaan moista vauhtimammaa. Lopulta hyvin ripeän ja epämähkäisen Oulu Sightseeingin jälkeen pääsin viimeinkin majapaikkaani Välivainiolle asti.

Seuraavana päivänä oli vuorossa siirtyminen juhlapaikalle, ihanan vanhalle ja valtavalle omakotitalokompleksille pihoineen ja puutarhoineen Oulun Heinäpäässä. Yritin olla parhaani mukaan hyödyksi, kun karnevaalien emännät A ja A häärivät ympäri taloa keitoksineen, laitoksineen, leivoksineen ja koristeineen. Oli miusta ehkä jotain iloa kun tein muutaman thosi thaitheellisen kyltin opastamaan juhlavieraita…

Kekkerit tapahtuivat siis kahdessa tasossa – muumimaisesti syksyisen puutarhassa katveessa tarjoiluteltan kera, sekä äärimmäisen okkultistisissa tunnelmissa talon kellarikerroksessa – aivan kuin eräs Turun hengentieteen seuran herra olisi ollut itse läsnä lihassa…
Paikan sisustuksessa ei muutenkaan säästelty, vaan kellariin loihdittiin taianomaisen merkillinen ja magiaan tenhoava tunnelma. Sen uniikkiin ilmapiiriin toivat lisänsä mm. nämä elottomat seuralaiset, joita kutsujen toinen emäntä alla olevassa kuvassa niin tunnollisesti kiillottaa.

Alkuillasta kelpasi seurustella vielä kotoisissa puutarhameiningeissä, mm. mehuisan boolin merkeissä.

Kaiken smalltalkin ja niin monen uuden kasvon seassa astui väistämättäkin aivoihini ajatuksia omasta asemastani illassa.

Sekä tietysti syvällisten filosofisten tuumintojen puhjetessa illan myötä kukkaansa kaikkine rönsyineen.

Välillä lämmitti myös boolin ja lukemattomien herkkujen lisäksi myös tee.
Yllättävien tuttavuuksien äärellä…

Sain myös kauneimman matkamuiston puutarhassa räpsiessäni… Pala Oulun taivaasta, jota vasten lakastuneet auringonkukan varret lepäävät tummina, huojuvina hahmoina. Olin myyty…

Oulu ja syksy, sekä puutarhakekkerit yhdessä olivat todellakin lyömätön kombinaatio. Tykästyin ikihyviksi tunnelmaan, tuttavallisiin tyyppeihin ja tarjoiluihin, mutta jossain välissä sitä piti uskaltaa luikkia kuitenkkin kylmää pakoon alas Siitoimelliseen valtakuntaan eli kellarin syövereihin…

…Jossa tunnelma oli lämmin, mutta salamyhkäinen. Pekka Siitoimen tuotannosta unien tulkintaopas oli kovassa käytössä vieraiden kesken. Marjabooli oli jo vaihtunut tummanpuhuvaan “Manhattanin dynamiittiin.”

Tässäpä vielä potretti illan toisesta järjestäjättärestä, mystisestä nti A:sta, joka kuvassa on ilmeisesti saamassa sensuellia hierontaa anonyymilta hra X:ltä. (Nimet muutettu identiteettien suojelemiseksi.)

Allekirjoittanut puolestaan löysi hengenheimolaisia kellarista ja päätti tämän seurueen huomassa jalkautua Heinäpään paikalliselämään kokeilemaan äänihuuliaan, mutta surullista kyllä, allaoleva kokoonpano ei koskaan ehtinyt lavalle asti.

Aamu tarjosikin sitten oman kontrastinsa yön karnevaaleilla ja vaeltaessani Oulun kaduilla tappaakseni aikaa, oli käsissäni liian monta hetkiä alistua taas arkitodelliseen eksistenssiini.

Ja junassa olivat “ne” jälleen läsnä, kaikkinensa.
Mutta Ouluun on päästävä uudestaan!

Tagit: alkoholi, alliisa, aura, jun viekas, juna, keskustelu, minnuus, oulu, zembalot.

Kuten jo aiemmassa päivityksessä totesin, majoitus tämän työharjoittelupätkän aikana tapahtuu Budapestin ulkoupuolella, Szentendren pikkuruisessa turistien ja mummojen täyttämässä postikorttikylässä. Täällä sijaitsee näitä vaihtojuttuja hoitavan tahon toimisto, joka siis samalla palvelee vaihtareiden majoituspaikkana… Perehtykäämme siis siihen mitä mukavuuksia meille on tarjolla.

Tuohon oli loistavilla piirtäjäntaidoillani hahmotellut yhden nurkan Common roomista, joka siis on tarkoitettu kaikkien yleiseksi tilaksi silloin kun majoituksessa hengaillaan. Samasta tilasta löytyy myös iso pöytä ja pirun rumia tauluja aikaisempien vaihtareiden valokuvista, sekä keittiö, jossa ei saa tehdä ruokaa. Ja vessa, josta löytyy kylpyamme, mutta ei telinettä suihkulle. Useimmiten täällä on tosin niin kylmä, ettei liiemmin tee mieli viettää siellä aikaa.

Szentendre itsessään on kyllä mitä kaunein ja kuvauksellisin paikka, minkä takia en yrittääkään vangita senviehätystä muutamalla hataralla tussikynän viivalla. Menkää itse katsomaan. Rakastan eksyä sen pikku kaduille, kun mitään vaaraa ei ole etteikö sattumalta löytäisi takaisin kotiovelleen. Ja tykkään kyllä myös tuosta ikkunasta avautuvasta maisemasta, mutta miksi ihmeessä niitä kelloja pitää soittaa koko ajan. Yrittääkö ne pitää itse ukko jumalankin hereillä?

Eli näin. Tuossa on käytännössä elintilani. Sentään huoneet ovat olleet suhteellisen vajaita, mutta yksinolosta en kyllä ole päässyt nauttimaan. (Huokaus)

Eli nyt erittelen muutaman tyypin näistä ihanista vaihtaritovereistamme…

Nuo siis lähtivät jo muutama viikko sitten, mutta enemmänkin riemukkaita hetkiä tuli näiden “kulttuurierojen” puolesta ja eipä kyllä siitä niiden englannistakaan aina tolkkua saanut.

– We go to a club yesterday.

– What kind of club? Like a dance club?

– No dance. Just drinking.

Olivat siis olleet Szentendren lähipubissa ryyppäämässä. En muutenkaan oikein usko, että vapaa-ajallaan laittoivat varvastakaan kylän ulkopuolelle…

Mutta se siis on huomattavasti enemmän jees kuin nämä teinit, joidenkin kanssa piti elellä kolme viikkoa. Stefan puhuu ihan hyvää englantia, tosin käyttää jatkuvasti saksalaisia sanoja kuten “kühlschrank” ja odottaa miun ymmärtävän. Opin myös, että Saksassa “guten Morgen” lyhentyy ihan vaan suomalaisittain “Moiksi.” Niinpä sitten moikkaillaan aina toisiamme.

Stefanin lisäksi Szentsussa majailee vielä kaksi muutakin saksalaista tyttöä. Ei tämä nyt silleen hullumpi paikka ole, mutta pakko vielä vähän valittaa levolliseksi lopuksi….

Tagit: asunto, kulttuuri, reissu, vaihtari.

Okei, vuosi 2011 on ollut meiningintäyteinen ja nyt jo niin pitkällä, ettei tässä nyt oikein brieffaukset enää auta. Voipi ennää yrittää aloittaa uudestaan siitä missä mennään. Lähdin siis työharjoitteluun Unkariin, Budapestiin koulun kautta tässä kuukausi sitten. Jotain pientä on toki tullut raapusteltua koko ajan, mutta kun Sanni kuitenkin riehuu skannerin kanssa omassa työharjoittelupaikassaan päivittäin, niin päätin piirrellä vähän isomminkin ja nakitin sille näitten sivujen digitoimisen. (Köszönöm!)

Aloitetaan nyt tällä… työssäoppimispaikkani on mainostoimisto Budapestissä, mutta majoitus tapahtuu kaupungin ulkopuolella Szentendren historiallisessa kylässä Dunan eli Tonavan varrella. Näin ollen…

Junat ovat melko vanhoja (slovakialaista laatua), ahtaita ja meluisia. Ensin tietysti julkista liikennettä diggailevana tyyppinä olin innoissani tilaisuudesta ajella junilla jokapäivä, mutta pianhan miulle se arkinen totuus moisesta ilosta valkeni.

Oon kyllä yrittänyt keksiä kaikkea hauskaa aktiviteettia junamatkan ratoksi (mm. ihmisten bongailu stalkkaus, josta lisää myöhemmin), mutta arkena aamuhorroksessa ei oikein jaksa. Niinpä käännän taas sukupolvelleni perinteisesti ämppärin volyymit kaakkoon ja koomaan vaan antaumuksella.

Tässä vielä bonuksena ekstralippu (Sannilta) Budapestin sisäisen liikenteen ulkopuoliselle pätkälle Békásmegyeristä Szentendreen.

To be continued…

Tagit: budapest, juna, reissu.