Tagiarkisto ‘reissu’

* Unkarista pt. 2 (Majoitus & saksalaiset)

Kirjoitettu 7.04.2011 - kalamushenki. Kategoriassa reissussa.


Kuten jo aiemmassa päivityksessä totesin, majoitus tämän työharjoittelupätkän aikana tapahtuu Budapestin ulkoupuolella, Szentendren pikkuruisessa turistien ja mummojen täyttämässä postikorttikylässä. Täällä sijaitsee näitä vaihtojuttuja hoitavan tahon toimisto, joka siis samalla palvelee vaihtareiden majoituspaikkana… Perehtykäämme siis siihen mitä mukavuuksia meille on tarjolla.

Common room

Tuohon oli loistavilla piirtäjäntaidoillani hahmotellut yhden nurkan Common roomista, joka siis on tarkoitettu kaikkien yleiseksi tilaksi silloin kun majoituksessa hengaillaan. Samasta tilasta löytyy myös iso pöytä ja pirun rumia tauluja aikaisempien vaihtareiden valokuvista, sekä keittiö, jossa ei saa tehdä ruokaa. Ja vessa, josta löytyy kylpyamme, mutta ei telinettä suihkulle. Useimmiten täällä on tosin niin kylmä, ettei liiemmin tee mieli viettää siellä aikaa.

 

Näkymä ikkunasta

Szentendre itsessään on kyllä mitä kaunein ja kuvauksellisin paikka, minkä takia en yrittääkään vangita senviehätystä muutamalla hataralla tussikynän viivalla. Menkää itse katsomaan. Rakastan eksyä sen pikku kaduille, kun mitään vaaraa ei ole etteikö sattumalta löytäisi takaisin kotiovelleen. Ja tykkään kyllä myös tuosta ikkunasta avautuvasta maisemasta, mutta miksi ihmeessä niitä kelloja pitää soittaa koko ajan. Yrittääkö ne pitää itse ukko jumalankin hereillä?

Majoituksesta

Eli näin. Tuossa on käytännössä elintilani. Sentään huoneet ovat olleet suhteellisen vajaita, mutta yksinolosta en kyllä ole päässyt nauttimaan. (Huokaus)

Aus Deutschland

Eli nyt erittelen muutaman tyypin näistä ihanista vaihtaritovereistamme…

LäppäripoikaSaksan tyttösetNuo siis lähtivät jo muutama viikko sitten, mutta enemmänkin riemukkaita hetkiä tuli näiden “kulttuurierojen” puolesta ja eipä kyllä siitä niiden englannistakaan aina tolkkua saanut.

– We go to a club yesterday.

– What kind of club? Like a dance club?

– No dance. Just drinking.

Olivat siis olleet Szentendren lähipubissa ryyppäämässä. En muutenkaan oikein usko, että vapaa-ajallaan laittoivat varvastakaan kylän ulkopuolelle…

StefanHymy

Mutta se siis on huomattavasti enemmän jees kuin nämä teinit, joidenkin kanssa piti elellä kolme viikkoa. Stefan puhuu ihan hyvää englantia, tosin käyttää jatkuvasti saksalaisia sanoja kuten “kühlschrank” ja odottaa miun ymmärtävän. Opin myös, että Saksassa “guten Morgen” lyhentyy ihan vaan suomalaisittain “Moiksi.” Niinpä sitten moikkaillaan aina toisiamme.

Stefanin lisäksi Szentsussa majailee vielä kaksi muutakin saksalaista tyttöä. Ei tämä nyt silleen hullumpi paikka ole, mutta pakko vielä vähän valittaa levolliseksi lopuksi….

Kaiken lisäksi

Tagit: , , , .



* Unkarista pt. 1 (HÉV)

Kirjoitettu 5.04.2011 - kalamushenki. Kategoriassa reissussa.


Okei, vuosi 2011 on ollut meiningintäyteinen ja nyt jo niin pitkällä, ettei tässä nyt oikein brieffaukset enää auta. Voipi ennää yrittää aloittaa uudestaan siitä missä mennään. Lähdin siis työharjoitteluun Unkariin, Budapestiin koulun kautta tässä kuukausi sitten. Jotain pientä on toki tullut raapusteltua koko ajan, mutta kun Sanni kuitenkin riehuu skannerin kanssa omassa työharjoittelupaikassaan päivittäin, niin päätin piirrellä vähän isomminkin ja nakitin sille näitten sivujen digitoimisen. (Köszönöm!)

Harmonia-IlaiAloitetaan nyt tällä… työssäoppimispaikkani on mainostoimisto Budapestissä, mutta majoitus tapahtuu kaupungin ulkopuolella Szentendren historiallisessa kylässä Dunan eli Tonavan varrella. Näin ollen…

HÉVJunat ovat melko vanhoja (slovakialaista laatua), ahtaita ja meluisia. Ensin tietysti julkista liikennettä diggailevana tyyppinä olin innoissani tilaisuudesta ajella junilla jokapäivä, mutta pianhan miulle se arkinen totuus moisesta ilosta valkeni.

Työmatkailmeet

Oon kyllä yrittänyt keksiä kaikkea hauskaa aktiviteettia junamatkan ratoksi (mm. ihmisten bongailu stalkkaus, josta lisää myöhemmin), mutta arkena aamuhorroksessa ei oikein jaksa. Niinpä käännän taas sukupolvelleni perinteisesti ämppärin volyymit kaakkoon ja koomaan vaan antaumuksella.

HÉV-lippuTässä vielä bonuksena ekstralippu (Sannilta) Budapestin sisäisen liikenteen ulkopuoliselle pätkälle Békásmegyeristä Szentendreen.

To be continued…

Tagit: , , .



* Luokkaretki

Kirjoitettu 2.06.2010 - kalamushenki. Kategoriassa muut.


Kävimme  tässä kevään lopulla luokkaretkellä Helsingissä kiertämässä parit näyttelyt. Tässä mukanani pyörii luokkakaverini ja ekspressiivinen taiteilijasielu Anna…

…jolta irtoaa aina tiukkaa kommenttia, vaikkapa tästäkin ajankuluksi piirrellystä kuviosta.

Niin. Ainahan se.

Anna myös halusi vierailla sarjispäivikseni sivuilla seuraavalla iloluontoisella omaelämäkerrallisella (?) raapaisulla.


Tagit: , , , , , .