KALAMUSHENKILÖ

(Eka kertani) Oulussa 14.10.11 – 16.10.11

Lähdin siis pian syntymäpäivieni jäljestä Ouluun, matkaseuranani Jun Viekas (ja viinapullo), matkavakuutuksenani mukanani vain vanhentunut opiskelijakortti… joka sai miut joka kertaa kauhistumaan konnareiden esiintyessä. Vietettiin alkupuolisko matkasti nätisti vaunujen välieteiseen sulloutuneina ja hiuksenhienossa nousuhiprakassa. Kun lopulta päädyttiin matkustamon puolelta vapautuneille paikoille oli Junin juomatapojen (hörppy viinaa, hörppy limsaa) mukainen humala jo hivunnut astetta korkeammaksi. Lopulta kun päästiin Oulun asemalle, hoipertelin silmät sammalissa ja pää pyörällä tähän uuteen ympäristöön. Jun jatkoi matkaansa Rolloon ja minua oli vastassa toinen puutarhajuhlien emännistä, joka tempasi miut pyörän satulaan ja lähti sotkemaan karmeaa kyytiä etiäppäin olettaen minun humalaisen olemukseni A. pysyvän pyörän selässä ominpäin B. kykenevän seuraamaan moista vauhtimammaa. Lopulta hyvin ripeän ja epämähkäisen Oulu Sightseeingin jälkeen pääsin viimeinkin majapaikkaani Välivainiolle asti.

Seuraavana päivänä oli vuorossa siirtyminen juhlapaikalle, ihanan vanhalle ja valtavalle omakotitalokompleksille pihoineen ja puutarhoineen Oulun Heinäpäässä. Yritin olla parhaani mukaan hyödyksi, kun karnevaalien emännät A ja A häärivät ympäri taloa keitoksineen, laitoksineen, leivoksineen ja koristeineen. Oli miusta ehkä jotain iloa kun tein muutaman thosi thaitheellisen kyltin opastamaan juhlavieraita…

Kekkerit tapahtuivat siis kahdessa tasossa – muumimaisesti syksyisen puutarhassa katveessa tarjoiluteltan kera, sekä äärimmäisen okkultistisissa tunnelmissa talon kellarikerroksessa – aivan kuin eräs Turun hengentieteen seuran herra olisi ollut itse läsnä lihassa…
Paikan sisustuksessa ei muutenkaan säästelty, vaan kellariin loihdittiin taianomaisen merkillinen ja magiaan tenhoava tunnelma. Sen uniikkiin ilmapiiriin toivat lisänsä mm. nämä elottomat seuralaiset, joita kutsujen toinen emäntä alla olevassa kuvassa niin tunnollisesti kiillottaa.

Alkuillasta kelpasi seurustella vielä kotoisissa puutarhameiningeissä, mm. mehuisan boolin merkeissä.

Kaiken smalltalkin ja niin monen uuden kasvon seassa astui väistämättäkin aivoihini ajatuksia omasta asemastani illassa.

Sekä tietysti syvällisten filosofisten tuumintojen puhjetessa illan myötä kukkaansa kaikkine rönsyineen.

Välillä lämmitti myös boolin ja lukemattomien herkkujen lisäksi myös tee.
Yllättävien tuttavuuksien äärellä…

Sain myös kauneimman matkamuiston puutarhassa räpsiessäni… Pala Oulun taivaasta, jota vasten lakastuneet auringonkukan varret lepäävät tummina, huojuvina hahmoina. Olin myyty…

Oulu ja syksy, sekä puutarhakekkerit yhdessä olivat todellakin lyömätön kombinaatio. Tykästyin ikihyviksi tunnelmaan, tuttavallisiin tyyppeihin ja tarjoiluihin, mutta jossain välissä sitä piti uskaltaa luikkia kuitenkkin kylmää pakoon alas Siitoimelliseen valtakuntaan eli kellarin syövereihin…

…Jossa tunnelma oli lämmin, mutta salamyhkäinen. Pekka Siitoimen tuotannosta unien tulkintaopas oli kovassa käytössä vieraiden kesken. Marjabooli oli jo vaihtunut tummanpuhuvaan “Manhattanin dynamiittiin.”

Tässäpä vielä potretti illan toisesta järjestäjättärestä, mystisestä nti A:sta, joka kuvassa on ilmeisesti saamassa sensuellia hierontaa anonyymilta hra X:ltä. (Nimet muutettu identiteettien suojelemiseksi.)

Allekirjoittanut puolestaan löysi hengenheimolaisia kellarista ja päätti tämän seurueen huomassa jalkautua Heinäpään paikalliselämään kokeilemaan äänihuuliaan, mutta surullista kyllä, allaoleva kokoonpano ei koskaan ehtinyt lavalle asti.

Aamu tarjosikin sitten oman kontrastinsa yön karnevaaleilla ja vaeltaessani Oulun kaduilla tappaakseni aikaa, oli käsissäni liian monta hetkiä alistua taas arkitodelliseen eksistenssiini.

Ja junassa olivat “ne” jälleen läsnä, kaikkinensa.
Mutta Ouluun on päästävä uudestaan!

Tagit: alkoholi, alliisa, aura, jun viekas, juna, keskustelu, minnuus, oulu, zembalot.